“Himalajalle ei tarvitse kiivetä niissä hienoimmissa välineissä”

Millaisin kengin kiivetä Himalajalle? Monetko sukat ja sauvat vai ei? Toimiiko merino vuorilla ja onko ilmatäytteinen patja hyvä idea? Annapurnalle suuntaavan jakkilauman päässä pyörii miljoonia varusteisiin liittyviä kysymyksiä ja pelko Partiokaupan ostoslistan pituudesta kummittelee mielen perukoilla kilpaa pankkitilin pienenevän saldon kanssa. Jakkilauman varustevelhot Liisa Lundell ja Katariina Aaltonen lievittävät kamatuskaa monen reissun kokemuksella.

Liisa ja Kata tietävät mitä pakata mukaan. Kuva: Jussi Karhunen

 

”Tälle reissulle ei tarvitse lähteä niissä uusimmissa gore texeissä”, lohduttaa jakkilauman johtoryhmässä oleva Katariina Aaltonen Lauttasaaren Luotsitytöistä. Lopputyötä vaille eräoppaan natsoilla operoivan Aaltosen varustekaapista löytyy retkeilyvälinettä Lapin lumille ja kesäisiin korpiin – mutta Himalajalle lähdetään niissä tutuissa ja turvallisissa, kenties jo viimeisiään vetelevissä varusteissa.

”Olen paikannut teipeillä ja kangastarroilla takkiani, se on jo parhaat sadepäivänsä nähnyt”, Aaltonen nauraa. ”Menemme Nepaliin kuivaan vuodenaikaan, eli rankkojen sateiden varalta ei ole tarvis varustautua vahvasti.”

Liisa Lundell komppaa Aaltosta ja esittelee punaista soft shell -takkiaan, joka on ostettu vuonna 2004 silloisesta Partiovarusteesta siellä suoritetun TET-jakson jälkeen. ”Yövymme ylös noustessamme välistä melkoisissa kivimajoissa, joihin ei välttämättä kannata viedä niitä kalleimpia upouusia kuorivaatteita, kun vähemmälläkin pärjää”, Lundell sanoo.  

Lundell Rantakaarinoista on johtoryhmän todellinen kaukovaelluskarateka: vyöllä on vaelluskokemusta Kirgisiasta, Tadzikistanista, Patagoniasta, Alpeilta, Huippuvuorilta, Lapista – ja kohdemaa Nepalista edelliseltä Suomen Partiolaisten vaellusmatkalta.

Tämän kertainen vaellusmatka ei tähtää korkeiden huippujen valloitukseen, joten varusteiltakaan ei vaadita sitä kovinta iskua ja viimeisintä huutoa. Huivikaulajakkilauma kiipeää korkeimmillaan Annapurnan perusleiriin, noin 4 100 metrin korkeuteen. Perusleiri on paikka, josta me huivikaulajakit käännymme voittoisina kotimatkalle, ja missä Veikka Gustafsson laittaa repustaan pitkän paidan päälle matkallaan huipulle.

 

Kylmästä lämpimään – ja uudelleen kohti kylmää

Lokakuun lopulla Suomen viileydestä jakkilauma lennähtää syksyiseen Katmanduun, jossa tosin on suomalaisittain kesäisen lämmintä eikä hellerajakaan välttämättä kaukana. Vaellus lähtee lämpimästä laaksosta kiemurtelemaan ylös kohti vuoria, ja sää viilenee metri metriltä. Huipulla lämpötila pyörii nollan yläpuolella, yöllä kenties pakkaselle tipahtaen. Yöllä perusleirin rinteille voi jopa sataa lunta, jonka päiväaurinko sulattaa.

Matkaan on otettava siis sekä hellevehkeet että kevyet pakkaskamppeet. Mitkä ovat Lundellin ja Aaltosen ehdottomat suosikkivarusteet, joita ilman Himalajalle ei kerta kaikkiaan voi lähteä?

”Aurinkolasit!” sanoo Lundell ja taikoo nenälleen valkosankaiset urheilulasit. ”Eikä näidenkään tarvitse olla mitkään jäätikkölasit, kunhan vain ovat tarpeeksi tummat ja suojaavat myös sivuilta tulevalta auringonvalolta.” Ylös mennessä auringonvalon voima korostuu.

Aaltonen nyökkäilee ja kaivaa pivostaan nenälleen kunnon retrohenkiset lasit, joissa on sivuilla nahkaläpät suojaamaan sivulta tulevalta auringonvalolta. Hänen valintansa ehdottomasta suosikkivarusteesta osuu kuitenkin sukkiin. ”Sukkia on testattava siinä missä kenkiäkin, että ne eivät tuota matkassa yllätystä. Kalleimmat eivät välttämättä ole parhaat, mutta sukkiin kannattaa kyllä sijoittaa”, Aaltonen sanoo. Oikeasta sukkien määrästä Aaltonen ei anna suoraa mielipidettä, vaan sanoo hyvän määrän riippuvan ihmisestä. ”Kolmesta viiteen paria voisi olla hyvä määrä 12 päivän vaellukselle!”

Sekä Lundell että Aaltonen kannustavat lainaamaan varusteita kavereilta ja ottamaan käyttöön ”vielä kerran” sen sudarina kuolatun makuupussin ja alustan. Nepalin reissun jälkeen ne voi päästää hyvin ansaituille eläkepäiville. ”Tai sitten pyörtää päätöksensä ja ottaa ne taas käyttöön jollekin toiselle rymyreissulle”, Aaltonen hymyää.

Jussi Karhunen, keltainen jakkivartio