Asiat, jotka jännittää

Reissuun kuuluu aina osana odottaminen, valmistautuminen ja myös jännittäminen. Pieni tai vähän suurempikin reissujännitys tuntuu kutkutuksena mahanpohjassa ja saa mielikuvituksen laukkaamaan kaikkien niiden asioiden ympärillä, jotka jännittävät. Ajattelen, että reissujännitys liittyy paljon siihen iloiseen odotukseen, kun jotain suurta pitkään odotettua on vihdoin tapahtumassa ja toisaalta samalla niihin kaikkiin pieniin ja isoihin asioihin, jotka ovat kysymysmerkkeinä mielessä, siihen asti kunnes asiat oikeasti tapahtuvat.

Ensimmäisessä tapaamisessa Tippsundissa taisi jännittää vähän kaikkia, Kuva: Anne Hautakangas

 

No mitä kaikkea Nepalin matkaan liittyen sitten voi jännittää? Oikeastaan ihan kaikkea. Jännittäminen on varmasti hyvin yksilöllistä ja nyt kirjoittaa todellinen huippujännittäjä, jota seuraava suunnilleen normaali arkipäivä saattaa jännittää, usein kuitenkin vain hyvällä tavalla. Nepalin reissun jännityksen aiheet liittyvä paljon terveyteen, omaan jaksamiseen ja yleisesti asioihin, joita ei etukäteen tarkemmin tiedä ja tai niihin ei voi varautua ennen kuin ne oikeasti kohtaa. Seuraavassa yhden reissuunlähtijän top 5  jännittävät asiat.

 

  1. Sairastuminen

Ehkä suurin jännittävä asia on se, jos tai oikeastaan, kun reissun aikana jotenkin sairastuu, niin milloin, missä ja miten silloin jaksaa. Tämä on toisaalta asia, jota kannattaa mahdollisimman vähän murehtia etukäteen, mutta ei voi silti olla ajattelematta kauhukuvia ripulista tai oksennustaudista vaelluksen aikana ,varsinkin kun niitä on kuullut edelliseltä reissulta. Sairastamisjännitykseen liittyy myös tieto vuoristotaudin erilaisista yksilöllisistä ilmenemistavoista, mutta tämäkin on asia, joka tulee jossain vaiheessa eteen ja vasta sitten sen tietää, miten se keneenkin vaikuttaa.

Toisaalta sairastamisjännitys liittyy myös reissun odotukseen ja siihen, että nyt pitää vaan kaikin puolin toivoa, ettei ennen reissua enää saa mitään flunssaa tms. vaan pysyisi terveenä!

  1. Jaksaminen

Vaellus kohti Annapurna Basecampia on varmasti reissun odotetuin juttu. Vaikka vaeltaminen olisi kuinka tuttua ja pitkistäkin vaelluksia on kokemusta, niin vaellus ja siellä jaksaminen etenkin sitten ohuemmassa ilmanalassa mietityttää. Tähän liittyen fakta on se, että jos jostain syystä vaelluksen jatkaminen muun ryhmän kanssa ei onnistu, on vaihtoehtona jäädä odottelemaan palaavaa ryhmään johonkin kylään matkan varrelle. Jännitys tulee ehkä enemmänkin siitä omalla kohdallani, jos en saakaan jatkaa matkaa ja joudun jäämään johonkin kylään yksin odottelemaan. Tämäkin asia on onneksi sellainen, joka ei etukäteen murehtimalla miksikään muutu.

 

  1. Majoitus ja ruoka vaelluksella

Vaelluksella nukumme pääasiassa majataloissa. Majatalojen varustelu ja siisteys saattaa käsitykseni mukaan vaihdella hyvinkin paljon. Lämmitystä ei ole, mutta se ei jännitä, kun on kunnon varusteet ja tottunut nukkumaan ulkona. Enemmäkin jännittää juuri mahdolliset maakellarityyppiset majoitukset ja mahdolliset eläin- tai ötökkäasukkaat niissä. Mutta, onneksi tämäkin on asia, joka vain tulee eteen, jos on tullakseen. Ajettelen myös jo valmiiksi, että vaelluksella voi olla sen verran väsynyt, että todennäköisesti nukkuu melkein missä vaan ja ehkä rotta makuupussissakaan ei ole asia, jota kannattaa jännittää etukäteen.

 

  1. Koskenlasku

Vaelluksen jälkeen on ohjelmassa kaksi päivää koskenlaskua. Koskenlasku kuulostaa todella siistiltä, hauskalta ja tietenkin jännittävältä. Apua, jos silloin onkin vatsa sekaisin ja lillutaan porukalla kumiveneessä keskellä jokea!? Tai jos vene kaatuu ja joudutaan veteen ja siellä on esimerkiksi krokotiileja? No, tätäkään ei kannata ehkä etukäteen miettiä ja veneissä on kuitenkin oppaat mukana. Kosketkaan ei pitäisi olla mitään mahdottomia. Mutta jännää ja huikean siistiä silti!

 

  1. Koti-ikävä

Vaikka matka olisi kuinka hyvä ja onnistunut, niin todennäköisesti jossain vaiheessa iskee silti kova koti-ikävä. Ikävässä jännittää, se milloin se tulee ja miten siitä pääsee taas eteenpäin. Kotiin ei voi soittaa aina juuri silloin kun haluaisi ja toisaalta, kun koti-ikävä iskee on todennäköisesti jotenkin muutenkin kurja olo. Koti-ikävä on kuitenkin asia, johon vähän valmistautua etukäteen, tuntemalla itsensä ja omat vahvuudet ja heikkoudet mahdollisimman hyvin. Ja reissussa ikävän iskiessä pitää muistaa, että on tarkoitus nauttia kaikin aistein unelman toteutumisesta, matkasta Nepaliin!

Tällä mahtavalla porukalla on ilo lähteä reissuun. Kuva: Jussi Karhunen

 

Kaiken kaikkiaan on kyllä niin siistiä ja JÄNNITTÄVÄÄ päästä toteuttamaan omaa pitkäaikaista unelmaa matkustamalla Nepaliin ja vielä parhaan harrastuksen partion parissa! Nepal, täältä tullaan, ihan pian!

 

Anniina Hämäläinen

Kirjoittaja on etukäteenjännittäjä, jonka mielestä matkustaminen on mahtavaa, mutta lähteminen kauheaa!

 

Asiasanat: vaeltaminen, matkustaminen, partio, matkakuume, lähtöjännitys